Gesamtlänge aller Episoden: 18 days 32 minutes
Suomen pohjoisin Peuravuonon saha sijaitsee Inarijärven rannalla. Saha on taistellut koko olemassaolonsa ajan elämästään, lopettamispäätökset ovat olleet jokavuotinen uhka. Viime syksynä peloteltiin jälleen ratapölkkyjen sahausten loppuvan. Vaan mikä on tilanne tänään, riittääkö työtä inarilaisille? Vastauksen antoi Seppo Konttinen vierailullaan hiljaisella sahalla.
Sysmän Valittulan kylän kuusimetsikössä kasvaa istutettujen kuusipuiden keskellä todellinen metsän alkuperäisasukas, kuusien kuusi, varsinainen jättiläinen ainakin paksuudeltaan. Perttu Levijärven mailla kasvavalla kuusella on ympärysmittaa kolme metriä ja kymmenen senttiä metrin korkeudelta mitattuna. Pituutta 32 metriä ja halkaisijakin on metrin luokkaa. Markku Lähdetluoma kävi katsomassa kuusta Perttu Levijärven ja Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen metsäneuvojan Reijo Ikosen kanssa.
Puun kasvua Suomen metsissä voi lisätä etenkin karuilla mailla metsälannoituksella. Kun puu saa enemmän ravinteita, se kasvaakin nopeammin. Lannoituksella on kuitenkin hintansa ja seurauksensa. Paljon on puhuttu siitäkin, miten lannoitus vaikuttaa puun laatuun? Aiheesta keskustelivat professori ja puuntuottaja Matti Kärkkäinen ja toimittaja Maija Elonheimo. Kuva: Metsäkustannus / Laura Vesa
Monessa kodissa autot huollatetaan säännöllisesti ja niihin ostetaan vielä kalliita, mutta turhia lisälaitteita ja muut vehkeet jätetään autotallin nurkkaan oman onnensa nojaan. Näitäkin laitteita kannattaisi kuitenkin huoltaa säännöllisesti. Mikko Tuomikoski kävi alan ammattilaisen, Kimmo Pykälän luona ottamassa selvää moottorisahojen huoltamisesta ja kunnon varusteista.
Metsäradion suorassa lähetyksessä vieraili johtaja Ritva Toivonen Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiosta. Ajankohtaisia asioita kyseli Raino Hurme.
Metsäradiossa tutustuttiin Nuuksion kansallispuiston kupeeseen rakennettavaan, koko Suomen luontoa esittelevään keskukseen. Toimittajana Nuuksiossa oli Ari Koponen. Kuvassa Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen ja rakennusprojektista vastaava, toimitusjohtaja Timo Kukko.
Toukokuun 24. päivä on Euroopan kansallispuistopäivä. Metsäradiossa mentiin Nuuksion kansallispuistoon, puhuttiin kansallispuistojen merkityksestä, tarpeista ja tulevaisuudesta. Toimittajana oli Ari Koponen. Kuvassa Metsähallituksen luontopalvelujohtaja Rauno Väisänen.
Pefc-sertifiointi perustuu ulkopuolisen, riippumattoman tahon valvontaan ja antaa todistuksen kestävästä metsänhoidosta. Tässä sertifioinnissa sääntöjä on runsaasti, mutta ovatko ne kaikki tarkoituksenmukaisia? Maija Elonheimo jatkoi aiheesta puuntuottaja ja professori Matti Kärkkäisen kanssa. Kuva: Laura Vesa / Metsäkustannus
Metsäradion suorassa lähetyksessä vieraili Metsäalan asiantuntijat METO ry:n puheenjohtaja Håkan Nystrand, toimittajana oli Raino Hurme.
Metsäradiossa availtiin syntyjä syviä miksi puuta puskevassa Suomessa puukerrostalojen rakentaminen on lähtenyt kovin nihkeästi liikkeelle, vaikka Ruotsissa ja Yhdysvalloissa korkeitakin puukerrostaloja on rakennettu jo vuosikymmeniä. Suomen paloturvallisuusmääräysten muuttuminen huhtikuussa 2011 avaa kuitenkin aivan uusia mahdollisuuksia, kun puusta saa sitten rakentaa kahdeksankerroksisenkin talon...