Gesamtlänge aller Episoden: 85 days 20 hours 19 minutes
Politiikkaradion ensimmäisessä presidentinvaaliväittelyssä torstaina 1.12.2011 kohtasivat Vasemmistoliiton ehdokas Paavo Arhinmäki ja Kristillisdemokraattien kandidaatti Sari Essayah. Asiantuntijaraadissa presidenttikandidaattien suoritusta ruotivat Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari ja Helsinki-kirjan kustannuspäällikkö Jyri Hänninen. Toimittajina Tapio Pajunen ja Sakari Sirkkanen.
"Tuli tyttö Porista, päättäväinen, ujo ja hiljainen." Näin muisteli Suomen Kuvalehden haastattelussa kansanedustaja Leena Harkimo (kok) aikaa 1980-luvulla, jolloin hän tuoreena ylioppilaana muutti pääkaupunkiin tekemään mallintöitä, meni naimisiin purjehtijan kanssa ja päätyi lopulta jääkiekkoseura Jokereiden toimitusjohtajaksi. Vuosi 1999 vei Leena Harkimon eduskuntaan...
Olen todellinen kansan edustaja, enkä hallitse politiikan kapulakieltä. Näin toteaa Perussuomalaisten kohukansanedustaja Teuvo Hakkarainen, jonka ensimmäinen puolivuotta eduskunnassa on ollut jatkuvaa ryöpytystä julkisuudessa. Lööppejä on revitelty Hakkaraisen harkitsemattomista maahanmuuttolausunnoista, värikkäistä vapaa-ajanviettotavoista sekä nuoruuden humalapäisistä toilailuista. Toimittajana Tapio Pajunen.