Maailmanpolitiikan arkipäivää

MPA on ohjelma maailman uutistapahtumien taustoista, kertoo ihmisistä ja elämästä uutisvirran takana ja vie kuuntelijan matkalle toisenlaiseen todellisuuteen. Ohjelmaa tekevät Ylen ulkomaantoimittajat, kirjeenvaihtajat ja avustajat. Yle Radio 1 lauantaisin klo 12.05, Radio Suomi sunnuntaisin klo 13.30.

https://areena.yle.fi/1-1509042

subscribe
share






Väsähtikö länsi Ukrainan sotaan?


Ukrainan auttaminen onnahtelee nyt pahoin molemmin puolin Atlanttia. Sekä Yhdysvalloissa että EU:ssa kymmenien miljardien apupaketit ovat jumissa. EU:ssa Unkari jarruttaa apupäätöksiä. Yhdysvalloissa Ukrainan auttaminen näyttää joutuneen demokraattien ja republikaanien sisäpoliittisen väännön pelinappulaksi. Ohjelmassa käydään Yhdysvaltain kongressissa kysymässä senaattoreilta miksi. Lisäksi kuullaan ukrainalaisilta itseltään, miten he suhtautuvat kansainvälisen avun hidastumiseen. Ukraina-avusta lukua pitävän saksalaisinstituutin johtaja kertoo ohjelmassa, miten paljon Ukrainan apu on viime vuodesta pudonnut. Ohjelmassa haastateltavan Yhdysvaltain armeijan Euroopan joukkojen entisen komentajan mielestä tipoittain tuleva apu on merkki epäonnistuneesta politiikasta ja kielii, että tahto Ukrainan tukemiseen ei ole viimevuotisella tasolla. Lännen epäröinti hyödyttää yhdysvaltalaiskenraalin mukaan Venäjää. Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelman ovat toimittaneet Juri von Bonsdorff, Maxim Fedorov ja Paula Vilén. Äänitarkkailijana on Matias Puumala. Kuva: Tuuli Laukkanen/Yle.


fyyd: Podcast Search Engine
share








 December 16, 2023  24m