Keskustelijoina ovat Kaarina Hazard, Anu Koivunen ja Taru Tujunen. Suoraa puhetta johtaa Pauli Aalto-Setälä. Vappuna pantiin merkille ainakin stand up -koomikko Michelle Wolf ja Antti Rinteen "sukupolvikonfliktin petaus". Pääaiheet ovat kansallisvaltion tarpeettomuus, vuoden päästä häämöttävien vaalien tulos ja Amazonin rantautuminen Pohjolaan. Kaarina Hazard sanoo kyllästyneeseen suomalaisten poliitikkojen ja politiikan toimittajien keskinäiseen "äärimmäisen pieneen ja hikiseen piiriin". Hänestä ihmiset nykyaikana puhuvat lokaalisti ja globaalisti, siis sekä omista huudeistaan että vaikka ilmastonmuutoksesta, eivätkä puhu kansallisvaltion tasolla. Hänestä Suomesta voisi tulla viiden maakunnan liittovaltio, jossa olisi jonkinlainen hatara keskushallinto. - Liittyisimme Katalonian, Skotlannin ja Baskimaan kanssa pienten paikallisten hallintoalueiden Euroopaksi, visioi Hazard ja esittää hallintoalueiden määräksi 300. - Tai pitäisikö valtio jakaa viiteen osaan? muuttaa Tujunen Hazardin alkuperäistä ehdotusta. Koivunen varoittaa "etnonationalismin" riskistä ja muistuttaa kansallisvaltion tylsistä tehtävistä. Anu Koivunen pohtii, meneekö puoluekartta uusiksi tulevissa eduskuntavaaleissa. Tujunen ei tähän usko, koska Vihreät ja Perussuomalaiset tulivat jo. Hän uskoo, että Suomeen tulee vaalien jälkeen kolmen puolueen vahva enemmistöhallitus. Kauppajätti Amazonin rantautuminen Pohjoismaihin ja jopa Suomeen, on Taru Tujusen valitsema keskustelun aihe. Pitääkö sitä pelätä vai syntyykö siitä mahdollisuuksia? "Nationalistista hähmää" kuulee tuskastunut Hazard tässäkin. Amazon on valloittanut toimialan toisensa jälkeen, ja puheenjohtaja kertoo monien uskovan, että lopulta kaikki verkkokaupat kuluttajan ja tuottajan väliltä katoavat.