Gesamtlänge aller Episoden: 1 hour 30 minutes
"Vaikka Venäjä pinta-alaltaan maailman suurin valtio onkin, niin enpä olisi näkemättä uskonut, kuinka ryssänhelvetisti siellä on maksullisia tv-kanavia."
"Ennen kuin pulahdan öljyisen kuumaan muistoon paljastan, miksi ihmeessä matkustimme kotipitäjämme kokoiseen katalonialaiskylään, kun Espanjasta löytyy vaikka kuinka monumentaalisia vierailukohteita."
"Kaikkein terveellisimmillään ruokaympyrä on Tanskassa, maassa joka on kuuluisa perseet levittävän ihanista voileivistään."
"Nuorempana olin ollut paljon hullumpi. Poikani halusivat välittömästi kuulla jonkin konkreettisen esimerkin, ja vaikka vaimoni kuinka esteli, päätin valaista pimeämpää puoltani."
"En keksi muuta selitystä kuin että myös sen maltalaisen jumpparin oli täytynyt sekaantua jollain tavalla huumeisiin, sillä huumerikollisille Etelä-Espanja on karu paikka."
"Arvatenkin se johtui hänen halailemastaan viiden litran vodkapullosta, josta puolet oli jo juotu muusta rekvisiitasta päätellen Red Bullilla maustettuna."
"Kaikkein koomisin sekasikiö on tämän saksalaisen panokoneen ja mäyräkoiran cocktail."
"Ukko oli läpeensä mustasukkainen, ja kun hänen korviinsa oli kannettu viesti, että joku Abencerrajesin häntäheikeistä olisi käynyt sutimassa hänen suosikkivaimoaan, niin pidäkkeetön raivohan siitä repesi."
"Harmikseni raiskarikunkun kohtalo jäi epäselväksi, sillä vaihtoehtoisiksi viimeisiksi niiteiksi tarjoiltiin kaikenlaista metkaa taistelussa kuolemisesta aina jokeen hukkumiseen."